Keski-Pohjanmaalaiselle Eskolan Kyläpalvelu Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.
Eskolan Kyläpalvelu Oy on yli 130 nykyisen ja entisen kyläläisen sekä muiden kannattajien omistama monipalveluyritys. Yritys toimii täysin kylän palveluiden hyväksi, ja on kylien itse tuotettujen palveluiden edelläkävijä. Tavoitteena on tuottaa Eskolaan sellaisia palveluita, mitä kyläläiset tarvitsevat. Tarjontaan kuuluu myös luento- ja opaspalveluita lähipalveluiden kehittämisestä.
– Haimme merkkiä, sillä halusimme osoittaa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, että olemme sanamme mittaisia. Merkin avulla yrityksemme arvot tulevat esille kaikessa viestinnässämme, Eskolan Kyläpalvelu Oy:n hallituksen jäsen Miia Tiilikainen kertoo.
– Eskolan Kyläpalvelu on hyvä esimerkki yhteiskunnallisesta hyvää tekevästä liiketoiminnasta, joka täydentää alueen muuta paikallista yritystoimintaa. Sen mahdollinen liikevoitto käytetään oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen ja palvelutuotannon parantamiseen. Yhteiskunnalliset yritykset tekevät toiminnallaan hyvää, toteaa markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.
Lisätietoja
Miia Tiilikainen, hallituksen edustaja, Eskolan Kyläpalvelu Oy, palvelevayhteiso@saunalahti.fi, 044 947 9102
Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalaisen Työn Liitto, niina.ollikka@suomalainentyo.fi, 040 674 8773
Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi. Suomalaisen Työn Liittotoimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä, sekä vaikuttaa ostopäätöksiin, jotta työpaikat säilyvät ja uusia syntyy. www.suomalainentyo.fi
Eskolan Kyläpalvelu Oy on Eskolan kylän asukkaiden ja muiden kannattajien yhteisesti omistama yritys ja yhteisöllisesti tuotettujen lähipalveluiden pioneeri Suomessa. Tällä hetkellä palveluvalikoimaan kuuluvat Päiväkoti Tenavatalli, Lounasruokala Pikku-Pässi, kotipalvelut, asumispalvelut sekä matkailu- ja luentopalvelut. www.eskolankyla.fi